lauantai 30. joulukuuta 2017

Isompi, painavampi ja vahvempi versio

Menin tänään aamupäivästä salille, kuten tavallisestikin viikonloppuisin. En kuitenkaan ehtinyt edes aloittamaan lämmittelyä, kun havaitsin salin alakerran nurkassa, aerobisilla laitteilla, pienen ja väsyneen tytön hahmon crosstrainerilla. Olin itsekin menossa crosstrainereille, mutta jostain syystä jätin tavallista pidemmän välin minun ja tämän tytön väliin. En tosiaankaan tiedä, millainen tausta tai elämäntilanne tällä henkilöllä oli, ja mikä oli hänen treenimotiivinsa, mutta mielestäni hän ei näyttänyt terveeltä. Hän oli silmiinpistävän laiha, enkä nähnyt lihasta, saati rasvaa hänen kehossaan luiden ja nahkan välissä. Huolestuin. Mutta mitä olisin voinut tehdä? Mennä kertomaan hänelle, että pitäisikö hänen sittenkin lähteä kotiin syömään ja lepäämään? Mennä kertomaan henkilökunnalle, että aerobisilla laitteilla on henkilö, jonka toiminta vaikuttaa vaaralliselta? Tiesin kuitenkin, etten sillä hetkellä voisi tehdä mitään hänen hyväkseen. Lämmittelin reippaasti musiikin pauhatessa korvissani, minkä jälkeen poistuin salin yläkertaan nostelemaan rautaa jättäen tämän hahmon yksinään jatkamaan päämäärätöntä paikalla-askellustaan.


Ei ole ensimmäinen kerta, kun huolestun sairaalloisen alipainoisen ihmisen nähdessäni, sillä oikeasti huolestun joka kerta. En voi olla peilaamatta itseäni heidän lasittuneisiin silmiin ja luisevaan olemukseen. Vaikka en tiedä heidän elämäntilanteestaan mitään, näen silti heissä osan itseäni vajaa kymmenen vuotta sitten. Tiedän myös, että random ulkopuolisen vakavaan alipainoisuuteen puuttuminen on yhtä lailla ei ei, kuten myös sairaalloisen ylipainoisen ulkomuodon kommentoiminen. Kumpikaan ei todennäköisimmin tee hyvää, vaikka kuinka tarkoituksena olisi.

Olen kuluneen vuoden aikana kasvattanut lihasmassaani täysin tietoisesti, minkä takia olen isompi ja painavampi kuin koskaan elämäni aikana. Ja vaikka olenkin tehnyt sitä täysin omasta tahdostani, en voi väittää sen olleen helppoa. Nykyinen kehoni on vaatinut enemmän ruokaa ja raskasta säännöllistä treeniä, mikä on kuitenkin ollut se helpoin osuus. Vaikein osuus on ollut käsitellä muutosta korvieni välissä. 

Välillä lihaksieni kasvatus on tuntunut samalta kuin aikanaan syömishäiriöni hoito. Niin siltä, kun vakavasta alipainosta piti päästä takaisin kohti normaalipainoa. Muistan, kuinka motivoitunut olin paranemaan. Halusin parantua ja syödä, mutta en halunnut, että kehoni muuttuisi ja painoni nousisi. Täytyy myöntää, että tänä syksynä fiilikset ovat olleet hyvin samankaltaisia kuin tuolloinkin. Eli olen halunnut syödä ja saada voimakkaampia ja isompia lihaksia, mutta en ole halunnut, että kasvaisin tai painoni nousisi. Ristiriitaista, niinpä niin.

Toukokuussa 2009.

Miksi olen jatkanut saliharrastustani, vaikka se ei olekaan joka hetki tuntunut hyvältä? Samasta syystä, kun aikanaan jatkoin syömishäiriöhoitoani. Olet ehkä joskus kuullut, että tullaksesi sellaiseksi, mitä et ennen ole ollut, tulee sinun tehdä jotain, mitä et ennen ole tehnyt. Tietysti ennen syömishäiriötä olin ollut normaalipainoinen, mutta syömishäiriöstä parantuminen ei ole yhtä kuin normaalipaino. Parantuakseni syömishäiriöstä minun tuli läpikäydä toipumisprosessi, mihin kuului myös normaalipainon saavuttaminen. En ole kokenut olevani syömishäiriöinen enää vuosiin, mutta helvetin itsekriittinen ja huonoitsetuntoinen kylläkin. Sen takia minun on täytynyt yrittää päästää näistä asioista irti (tai elää niiden kanssa) ja treenata, jotta olisin jotain, mitä en vielä aikaisiemmin ole ollut.

Joulukuu 2017.

Haluan myös huomauttaa, että kyse ei ole pelkästään lihasten kasvatuksesta, vaan myös itse treenaamisesta. Minua on ajanut eteenpäin halu nähdä ja kokea, kuinka pystynkin tekemään asioita, joita en ikinä voinut kuvitella pystyväni tekemään. Treenatessa olen ylittänyt itseni tavoilla, joiden en kuvitellut olevan minulle mahdollista. Ajattelin esimerkiksi, että kaikki muut pystyvät punnertamaan, vetämään leukoja ja nostamaan monta kymmentä kiloa rautaa, mutta minulle se ei olisi mahdollista. Tänä syksynä olen määrätietoisesti todistanut itselleni, että olen ollut väärässä. Olen todistanut itselleni, että uskomalla itseeni, voin muuttaa ajatukseni teoiksi. Eikä kyse ole mistään vatsalihasten näkymisestä, sillä eihän minulla ne edes näy. Kyse on omien voimien löytämisestä, sekä fyysisellä että henkisellä tasolla.

Palatakseni aamupäiväiseen pieneen hahmoon siellä salin nurkassa. Vaikka tulen hänen kaltaisistaan kovin surulliseksi, hän kuitenkin muistuttaa minua siitä, mistä olen lähtenyt, ja mitä olen saavuttanut. Tiedän, etten ikinä sen kokoisena olisi jaksanut nostaa yli 2 kg:n käsipainoja, saati vetää leukoja. Surullisena myönnän kuitenkin, että en ole kokenut samanlaista tyytyväisyyttä kehostani ulkoisesti, kuin silloin ensimmäisen kerran painoa pudottaneena, alle 40 kiloisena, tunsin. Tiedän, että tämä on erittäin haitallisesti sanottu, mutta en voi mieleen painuneelle kokemukselleni mitään. Mutta haluan kuitenkin huomauttaa, että kyseessä on vain ja ainoastaan kokemukseni itsestäni, nimittäin en nykyään koe vakavasti alipainoista ulkomuotoa viehättävänä, saati tavoiteltavana. Tiedän, että en sen kokoisena voi aidosti olla terve ja onnellinen, saati toteuttaa itseäni ja unelmiani. En sellaista kokoa ja ulkomuotoa enää itselleni halua.


Olkapäämakkaroita, jännittävää! Marraskuu 2017.

Haluan lopuksi kertoa, että koskaan aikaisemmin en ole kehoni pystyvyydestä tuntenut suurempaa tyytyväisyyttä kuin kuluneen syksyn aikana olen kokenut. Olen myös osannut suhtautua nousseeseen vaakalukemaan kevyemmin kuin aikaisemmin, ja olen jopa osannut nauraa pieniksi jääneille vaatteille. Muistan, että vielä kaksi vuotta sitten aloin itkemään, jos huomasin, että vanhat farkut eivät mahtuneetkaan kiinni. Tänä jouluna nauroin kippurassa, kun poikaystäväni yritti auttaa minua yhteen kotelomekkoon aivan turhaan, sillä selkäni ja rintamukseni olivat leventyneet niin, ettei sitä vetoketjua nyt vaan saanut kiinni. Tiedän myös, että ”kaikki uusi massani” ei ole pelkkää lihasta, sillä kyllähän kyytipoikana tulee sitä rasvaakin. Mutta en jaksaisi olla koostani vielä liian huolissaan. Olen myös pikkuhiljaa alkanut irrottautua kotoa muovautuneesta käsityksestäni, että lihominen on kamalin asia, mitä ihmiselle voi kuoleman lisäksi sattua. Minulle painonnousu on sekä syömishäiriöstä toipuessa että nyt treenauksen ohessa merkinnyt henkistä sekä fyysistä vahvistumista.
Kyllä sitä lopulta johonkin mekkoon mahtui. Joulu 2017.

Saatanpa siis olla isompi kuin koskaan aikaisemmin, mutta perkele, olen myös vahvempi kuin ikinä. Näin tuntuu ihan hyvältä jatkaa.

lauantai 11. marraskuuta 2017

"I cannot raise the dead"

Näin tällä viikolla yhtenä yönä unta, että isoveljeni halusi lähteä kanssani soutuveneellä yhdelle Helsingin läheiselle saarelle, jossa oli upea ABC-huoltoasema veneilijöille. Siispä, soudimme asemalle ja söimme siellä jotain perus huoltissafkaa. Kun saarelta kotiin paluun aika olisi koittanut, olikin meri jäätynyt äkkiseltään saapuneen lumimyrskyn takia, joten veneellä liikkuminen ei tullut enää kysymykseen. Onneksi saarelta meitä saapui pelastamaan äiti sekä täti, mutta isoveljeni olikin muuttunut linnuksi, ja yiritin selittää pelastajilleni, että tämä yksi lintu oli kuin veljeni, ja ihan varmasti hänen kanssaan saarelle tulin. Heräsin kesken heidän epäuskoisten vastalauseittensa.

Isoveli viimeisenä talvenaan. Kuvasta kiitos Tuomas Sarparannalle.

En edes muista milloin viimeksi olisin nähnyt tällaista unta edesmenneestä isoveljestäni. "Tällaisella unella" tarkoitan, että elelen kuin normaalia arkeani, jossa isoveljeni on mukana. Vasta herättyäni ymmärrän, että unessa onkin ollut vähän isompi "mutta". Ai mikä mutta? Mutta eihän Joonas elä enää. Niin, ei ole elänyt enää pitkään aikaan. Tammikuussa 2018 Joonaksen kuolemasta tulee täyteen jo yhdeksän vuotta. Se on pitkä aika se. Silti toisinaan se alitajunta jotain hassua kehittelee uniini, jotta voin herättyäni olla taas vähän enemmän kujalla itseni kanssa.

Saako vielä olla ikävä, vaikka kuolemasta olisi jo lähemmäs kymmenen vuotta? Vai olisiko se väärin vain antaa olla ja unohtaa? Mutta voiko toista unohtaa, jos on elänyt tämän ihmisen rinnalla syntymästään lähtien? Jos tällä ihmisellä on ollut merkityksellinen paikka omassa elämässä? Voiko merkityksellisestä tehdä merkityksettömän? Voiko vaan unohtaa?
Mutta haluaisinko sitä edes?

Isä, minä, Joonas sekä ukki. Kuvassa oikealla puolella olevat eivät enää ole täällä.

Kyllä oma mieli joskus hämmentää ihan toden teolla, monessakin suhteessa. Täytyy myöntää, että tällaiset "muistojenpintaannostajaunet" ovat arkeni kannalta haasteellisia, kun yhtäkkiä tuntuu, että kaikki laulut kertovat kuolemasta ja elämä tuntuu kaikessa harmaudessaan jotenkin ontolta. On niin omituista, kuinka toisinaan Joonaksesta puhuminen on ihan kuin kenestä tahansa tuntemastani ihmisestä jutustelu, ja sitten on niitä päiviä, kun pelkkä ajatuskin hänestä saa palan kurkkuun.

Onneksi olen niitä ihmisiä, jotka tykkäävät käsitellä vaikeita asioita mustan huumorin kautta. Mustaa huumoria läikytellessä tulee kuitenkin olla tarkka keiden kanssa siinä kylpee, ja keihin sitä roiskuttaa. Kaikki kun eivät halua lähestyä vaikeita asioita huumorin kautta, ja se on myös täysin ok.

Tiedän, että en ole ainut ihminen maailmassa, joka edelleen suree elämästä jossain vaiheessa poistuneita läheisiään. Ja ikävöi, toisinaan niin helvetin paljon, että sattuu. Aika kultaa muistot they said, ja kyllähän se osittain pitää paikkansa, kun ikäväntunne pääsee muistoja sievästi koristelemaan. Silti jatkan elämääni, kun sitä nyt vielä itselläni näyttäisi riittävän. Elämä on kyllä jännittävä asia, ja elossa pysyminenkin ihan jo monimutkaisen elimistön toiminnan takia! Huh, uskomatonta, mutta niin tavallista elämää mahdollistavaa.

Tähän loppuun vielä pieni lässytys siitä, että muistakaa elää ja rakastaa kaikkea mikä liikkuu tai ei liikkuisikaan. Elämä on lyhyt, mutta toisille vähän pidempi.
Laitetaas tähän melkosen vanhaa suoraa lainausta Joonaksen IRC-Gallerian päiväkirjasta luettavaksi, jotta jokainen meistä voisi olla vaikka vähän, tai vähän enemmän, Joonas jos huvittaa. Ja jos ei halua koskaan olla vähääkään Joonas, sekin käy.

"Keskiviikko 15.10.2008 10:58
moi kaikki :--))

juu eli ihan kuulumisia tässä laittelen ennen ku tänään lähen pariks päivää suomussalmelle tapaan ehkä vikaa kertaa viel isovanhemmat ja ukin baarin :--D perjantai-iltan ois tarkotus jo olla takas et katotaan siitä sitte... x]

oon ite tän tulevan, käytännössä varman (KENEN NYT EI OIS :--DDD) poistumiseni kanssa nykyään aika sinut! ei sitä nyt toki kukaan voi helpoksi sanoa ja välillä on vähän heikompia hetkiä, mutta enimmäkseen oon nyt löytänyt jonkun salaperäisen sisäisen tasapainon tai vastaavan :) nauttii elämän pienistä, suurista ja erilaisista iloista mahollisimman paljon ja muiden ihmisten seurasta ja pienistä nikotiinihetkistä, musiikista, mistä vaan tulee tosi hyvät fiilikset, eikä ressaa turhia ! eli masentuminen tässä nyt ei ainakaan tosiaan uhkaa, vai kukakohan sellasta multa vois odottaakkaan :--D eli tässä tällaista yleistunnelmaa meikän fiiliksistä nyt, itellä suurin toivomus vaan, että fyysinen kunto kestää näin hyvänä mahd pitkään ja ehtii vielä kaikkea kivaa tehdä läheisten kanssa :--]

ja suuret pahoittelut edelleen jokaiselle jolle joudun tällä hetkellä vastailemaan näkemiskyselyihin tyylii "katotaan", emmä tiiä mitä sillon oikee", tai vastaavaa. toivon itsekin pientä ymmärrystä, että ei tässä nyt esim koko ajan oo mikään ryyppyfiilis (en edes ole alkoholismiin tästä ajautunut, ei sitä tee ees mieli juoda joka päivä, ei musta tainnu alkkista koskaan tullakkaan! x] ), vaan haluaa viettää myös perheen kanssa koti-iltaakin toisinaan, eikä kaikkialle tosiaan aina ehdi. Mutta ootte silti kaikki ystävät tärkeitä ja koitan parhaani mukaan tässä laatuaikaa järjestää! Ymmärrystä vaan toivon omalta puolelta :)

Ja kiitos kaikille tuesta tähän asti, ootte mahtavia kaikki<3<3"

Tiesittekö, että jokaisen suositun isoveljen takana on avulias pikkusisko? 
Kuka muukaan ompelisi merkit rässiliiviin ja ottaisi khuuleimmat galtsukuvat? 


Ps. Joonaksen haastattelu hänen saattohoidostaan julkaistiin Helsingin Sanomien Teema-liitteessä vuonna 2009. Se on edelleen luettavissa alla olevan linkin takaa:

http://nuortenaani.kuvat.fi/kuvat/pdf/kunvahanontarpeeksi.pdf?img=full

maanantai 30. lokakuuta 2017

Kolesterolikummajainen


Tämän syksyn aikana on opiskelujen parissa tullut paneuduttua moniin kansansairauksiimme, ja niistä muun muassa sepelvaltimotaudin riskitekijöihin. Veren kohonnut kolesterolipitoisuus on yksi sepelvaltimotautiin liittyvistä tekijöistä. Dyslipidemioiden Käypä hoito -suosituksissa kerrotaan, että väestötasolla terveyttä edistävät veren kolesteroliarvot ovat kokonaiskolesterolille alle 5,0 mmol/l ja niin kutsutulle pahalle LDL-kolesterolille alle 3,0 mmol/l.
Olen 26-vuotias, ja kokonaiskolesterolini on 5,2 ja LDL-kolesterolini 3,1 mmo/l.

Palataanpa kuitenkin ajassa lähes kymmenen vuotta taaksepäin.
Vuonna 2009 olin 17-vuotias, ja hakeuduin lääkäriin äitini pyynnöstä. Painoni oli laskenut puolessa vuodessa erittäin paljon, ja äitini oli ymmärrettävästi huolissaan. Painoindeksini näyttikin vakavaa alipainoa, mutta koin olevani elämäni kunnossa. Näin itseni terveellisyyden perikuvana. Ruokavalioni rakentui lähes pelkästään kasvisten, täysjyväviljatuotteiden ja rasvattomien maitotuotteiden ympärille. Lisäksi koin liikuntani terveyttä edistäväksi: semmoista arkiliikuntaa ja pientä lihaskuntoharjoittelua. En kuitenkaan itse ollut huolissani painostani, vaan tiedosta, jonka lääkäri minulle verikokeiden jälkeen kertoi: kolesterolini oli suosituksiin nähden koholla. Olin ällikällä lyöty. Minulla kolesteroli koholla!? 17-vuotiaana!? Mielestäni söin ja liikuin terveellisesti, eikä ylipainosta ollut tietoakaan! Kolesteroliarvojen ihmettely kuitenkin unohtui, kun sain saman tien lähetteen syömishäiriöpoliklinikalle, mikä onkin sitten ihan toinen tarina.

Hypätään vuoteen 2013. 
Minut oli uloskirjattu syömishäiriöpoliklinikalta vuotta aikaisemmin nipin napin normaalipainoisena, sillä olin osoittanut fyysisesti ja henkisesti olevani riittävän vakaa syömishäiriöni suhteen. Kävin tapaamassa uutta lääkäriä, jotta saisin lääkärinlausunnon psykoterapiaa varten. Minulle tehtiin rutiinilaboratoriokokeet, joiden tuloksena tämä lääkäri ilmoitti kokonaiskolesterolini olevan koholla, tuolloin 5,8 mmol/l. Olin jälleen ihmeissäni. Olin jo muutaman vuoden ollut kala-kasvissyöjä, ja askelmittarini mukaan kävelin päivittäin vähintään 10 000 askelta. Lääkärini kehotti minua vähentämään tyydyttyneen rasvan saantia, vaan olin ihmeissäni, että miten. Enhän edes käyttänyt rasvaisia maitotuotteita, ja minähän ihan vihasin juustoja! Päätin, että pikku hiljaa jätän kananmunan pois ruokavaliostani, enkä enää koskaan koske yli 0,8 % rasvaa sisältäviin maitotuotteisiin edes vahingossa. Lisäksi ostin pellavansiemenöljyä ja aloin syömään vähintään kourallisen pähkinöitä päivässä, jotta hyvän kolesterolin osuus lisääntyisi, sillä ymmärsin, että LDL- ja HDL-kolesterolien suhde oli tärkeä.

Takaisin tähän päivään.
Olen pysynyt normaalipainoisena ja jättänyt terapian taakseni, vaikka lievä masennus ahdistuksineen jaksamistani kausittain koetteleekin. Opiskelen rakastamaani alaa yliopistossa ja minulla on ihania ihmisiä elämässäni. Musiikki on tärkeä voimavarani, ja käynkin lataamassa akkujani keikoilla, erityisesti lempibändiäni Nightwishia katsomassa. En ole koskaan käyttänyt alkoholia enempää kuin muutamaa sukujuhlissa nautittua alkumaljaa shampanjaa, mutta nykyään nautin nekin maljat vetenä (lue: en siis koskaan ole ollut kännissä). En myöskään ole koskaan kokeillut tupakkaa, vaikka passiivisesti tupakan savulle tulee ulkona liikkuessa altistuttua. En myöskään ole koskaan kokeillut minkään sortin päihteitä, ellei suklaata ja sen syöntiä lasketa, ehehe...
Nykyään kävelen huomattavasti vähemmän, kuin 10 000 askelta, mutta eiköhän ainakin 5 km tule keskimäärin tallustettua päivittäin. Sen sijaan treenaan salilla, mieluiten kovaa, 3-4 kertaa viikossa, välillä kevyempiä viikkoja pitäen.
Olen ollut vegaani lähes 4 vuotta, ja tykkään syödä paljon tuoreita kasviksia ja hedelmiä. En tykkää kookoksesta, margariineista enkä öljyistä ruoanlaitossa, mutta käytän mieluusti pähkinöitä ja pähkinätahnoja, siementen ja avokadojen lisäksi. Kaura- soija ja pähkinäjuomat sekä -jogurtit ovat lisäksi hyviä pehmeiden rasvojen lähteitä ruokavaliossani. Kaura on lemppari viljani, sillä vatsani kestää sitä ärtyvän suolen oireyhtymän takia parhaiten. On ollut päiviä, jolloin olen saattanut syödä kaurapuuroa kolme kertaa päivässä, koska kaura ja puuro. Lisäksi minä ja marjat tullaan todella hyvin toimeen. On siis ollut niitäkin päiviä, jolloin olen syönyt yhteensä 500 g marjoja eri aterioiden yhteydessä. Lempiproteiininlähteitäni ovat Nyhtökaura, tofut, tempet ja pavut. Ja hernekuppi! Eli pakasteherneitä kuppiin, reiluksi minuutiksi mikroon ja siitä lusikalla sitten suuhun, nami. En käytä lisättyä suolaa, minkä takia en juuri syö valmisruokia, sillä monet valmisruoat (sekä ravintolaruoat) maistuvatkin aivan järkyttävästi liian suolaisilta. Verenpaineeni on alhainen ja siitä huomautetaankin aina mittauksen yhteydessä. Niin ja kokonaiskolesterolini on 5,2.


Onhan tuo kolesteroli vähän jännä juttu, ja toisinaan kolesteroliarvoni turhauttavat minua. Mietin, mitä voisin elintavoissani vielä tehdä toisin, jotta kolesterolini laskisivat. Joskus vertaan itseäni muihin, mikä on tietysti aina vähän typerää. Tiedän monia, ylipainoisiakin, joiden kokonaiskolestroli on jopa alle 3,5 mmol/l. Välillä minua myös naurattaa, kun moni uusi vegaani hehkuttaa heidän kolesteroliasrvojensa tippuneen vegaaniruokavalioon siirtymisen myötä. Tämä vegaani sanoo, että joo in my dreams se oiskin totta.
Toisaalta mietin, että kuinka paljon korkeammat kolesteroliarvoni olisivat, jos elintapani eivät olisi sellaiset kuin nyt ovat. Entä jos olisin sekasyöjä? Mitä jos tupakoisin? Mitä jos en liikuttaisi ahteriani jääkaappia kauemmaksi? En voi koskaan tietää, enkä haluakkaan. Tykkään terveellisistä elintavoistani, vaikka en ehkä niistä palkintoa saisikaan kolesterolimittauksien yhteydessä.


Käytän usein geenejä kolesteroliarvojani selittävänä tekijänä. Todellisuushan on, etten todellakaan tiedä, mikä tai mitkä geenit kolesterolipitoisuuksiini vaikuttavat, sillä elimistön kolesterolipitoisuuden säätely on varsin monimutkainen juttu. Mutta luulenpa, että jokin tai jotkin geenit tähän vaikuttavat, kun terveydenhuollon ammattilaiset eivät osaa elintavoillani tätä selittää. Täytyy kyllä myöntää, että onhan meidän perheessä aikas kakkageenejä ollut noin muutenkin jaossa, kun toinen veli menehtyi imusolmukesyöpään alle kaksikymppisenä ja toinen sairastui selkärankareumaan teini-ikäisenä. Ehkä mä vain vedin ne kolesterolikortit, kuka tietää.

Palateksemme vielä dyslipidemioiden Käypä hoito -suosituksiin, joissa esitetään "terveenä pysyvien ihmisten tilaa luennehtivia tekijöitä". Niitä ovat seuraavat:
- tupakoimattomuus
- terveellinen ruokavalio
- kohtuukuormitteisen kestävyysliikunnan harrastaminen vähintään 30 min/pvä
- painoindeksi alle 25 ja vyötärölihavuuden välttäminen
- normaali verenpaine
- veren normaalit sokeriarvot
- veren kokonaiskolesterolipitoisuus alle 5,0 mmol/l ja LDL-pitoisuus alle 3,0 mmol/l

Jos vain kolesteroliarvoni poikkeavat "terveenä pysyvien ihmisten tilaa luonnehtivien tekijöiden" listasta, en usko sen olevan kovin vakavaa. Tai ehkä kolesteroli onkin tehnyt suonissani tehtäväänsä, ja suoneni ovat jo hyvää vauhtia keräämässä rasvajuostetta valtimon seinämiin. Kuka tietää, kun ei sinne suoniin ole kauheasti kameroita tungettu.

Mitä siis haluan sanoa? Kolesteroli voi olla koholla, vaikka
a) olisit vegaani
b) et saisi kolesterolia ruokavaliostasi
c) et saisi ruokavaliostasi tyydyttynyttä rasvaa yli suositusten
d) olisit vakavasti alipainoinen
e) eläisit terveystiedonoppikirjan mukaisesti.

Mutta haluan myös sanoa, että
a) kolesterolisi ovat koholla todennäköisimmin elämäntavoista ja ruokavaliostasi johtuen
b) kolesteroliarvosi voivat olla esimerkillisen alhaiset, kun olet vegaani.

Siksipä suosittelen jokaiselle, jolla kolesterolit ovat koholla ensin elämäntapojen muuttamista, koska elintavoilla niihin on usein helpointa ja terveellisintä vaikuttaa. Jos terveellinen, monipuolinen ja kohtuullinen ruokavalio, liikunta ja muut terveelliset elämäntavat eivät asiaan vaikuta, voi mennä lääkärille ihmettelemään, missä on menty pieleen. Tai sitten, että mistä kiikastaa.

Minä menen seuraavaksi ihmettelemään, miltä tänään maistuu mun perus papuskat.



Lähteenä:
Dyslipidemioiden Käypä hoito -suositukset

tiistai 10. tammikuuta 2017

TOP 10 ja ruokaa

Viime aikoina kumppanini on naureskellut minulle ruokapöydän ääressä. Syynä kuitenkaan ei ole ollut pöytätapani, vaan aterioissani esiintyvät tietyt ruoka-aineet, joita tosiaankin saattaa esiintyä lautasellani useampaan otteeseen viikoon tai päivän aikana. Muutamaan otteeseen esitetty kysymys "onko tuo sun top 5 ruokien listalla?" on saanut minut mietteliääksi. En pysty sanomaan lempiruokiani, mutta pystyisinkö sanomaan lempi ruoanlaittoni tai ruokavalioni ruoka-aineita? Lisäksi top 5 kuulostaa kovin rajoittuneelta, ja olenkin pohtinut, että ehkä kymmenen lempparia jopa pystyisin listaamaan. Vai pystynkö? Siispä katsotaas.

Tässä kymmenen kärjessä -ruoka-aineeni, jotka tuskin on oikeasti mieluisuusjärjestyksessään.


1. KAURAHIUTALEET
 Puuro. Purde. Aamupuuro. Kaurapuuro. Kauris. Rakkaalla lapsella on monta nimeä, ja se syntyy kaurahiutaleista. Vaan saahan kaurahiutaleista muutakin tehtyä, sillä leivonta ja letut onnistuvat myös niiden avulla vallan mainiosti. Jossain vaiheessa olin sitä mieltä, että voisin elää pelkällä kaurapuurolla, vaan enpä sentään sitä tehnyt. Monipuolisuus ennen kaikkea. Vaan eipä minua haittaisi, vaikka söisin koko ikäni kaurapuuroa aamiaiseksi.

2. MARJAT
Anteeksi, tämä on nyt vähän laaja ryhmä, mutta kun en kyennyt nimeämään yhtä marjaa ylitse muiden. Lisäksi usein sekoittelen useita eri marjoja keskenään ennen niiden nauttimista. Mansikka, mustikka, puolukka, punaviinimarja, mustaviinimarja, karviainen ja hilla ovat varsin herkullisia noin muutamat mainitakseni. Ja minulle maistuvat marjat tuoreina, pakastettuina, kuivattuina tai jauhettuina. Hillot ja mehut puolestaan ovat vähemmän mieluisia marjajalosteita, joita ei tule syötyä kuin satunnaisesti. Mutta siis, marjat sopivat hyvin puuroon (ai todellako?), soija- ja kaurajogurttien joukkoon, pehmelöihin sekä banaanipehmiksiin.

3. BANAANI
Banaani ei ole ehkä kotimaisin ruokavalinta, vaan en voi itselleni mitään. Ennen vihasin näitä hedelmiä, sillä ne muussaantuivat niin herkästi sekä sisälsivät sisälsivät mielestäni liikaa energiaa siihen nähden että ovat hedelmiä. Vaan onpas ajat muuttuneet. Banaanit ovat herkullisia siltään, mutta mieluusti laitan niitä puuron tai kasvijogurtin joukkoon. Tai sitten teen niistä lemppari mössöjäni eli pehmelöä tai banaanipehmistä. Ai että! Ja mielestäni banaanit ovat parhaimmillaan, kun niiden pintaan on alkanut ilmestyä ruskeita pilkkuja. Ei vihreitä banaaneja minulle kiitos. Eihän ne edes mössöönny.

4. HERNEET
Herneet ovat huippuruokaa. Niitä on ihana napostella kesäisin tuoreina suoraan herneenpaloista, ja silloin kun niitä ei saa, syön pakasteherneitä. Tähän poikaystäväni on väittänyt minun kehittäneen spesiaaliruokalajin eli hernekupin. Tämän valmistus on helppoa: ota iso mikron kestävä keraaminen teekuppi ja kaada sinne puolet pienestä kotimaisesta pakastehernepussista ja laita se mikroon täydelle teholle vähän reiluksi minuutiksi, anna jäähtyä puhalluksien verran ja nauti suoraan kupista teelusikalla. Herneellistä.

5. PARSAKAALI
Olen aina arvostanut parsakaalia. Jo pienenä tykkäsin parsakaalista, jolloin halusin sen joko parsakaaligratiinin muodossa tai höyrytettynä. Nykyään höyrytetty parsakaali on parhainta, vaan menee se toisinaan raakanakin, jos on kotimaisen parsiksen sesonki. Harvoin tulee laitettua parsakaalia esimerkiksi sosekeittojen sekaan, sillä sinnehän se vain hukkuisi, jolloin maku ja rakenne menisisvät hukkaan! Tai sitten ei. Mutta höyrytetty vaan on parasta.

6. PERUNA
Peruna on minun mielestäni turhan usein mollattu ruoka-aine. Kiitokset vain rakkaalle opiskelukaverilleni, joka herätti minut perunatodellisuuteen. Tämä juurekseksikin erheellisesti väitetty koisokasvin mukula ei maistu raakana, mutta on ruoanlaitossa monipuolinen raaka-aine. Peruna on ihan mukavan kuitupitoinen, jos sen nauttii kuorineen ja jos sen syö viileämpänä, jolloin siihen muodostuu resistenttiä tärkkelystä tärkkelyksen uudelleenkiteytyessä. Lisäksi peruna sisältää yllättävän kivasti C-vitamiinia, mutta tietysti talvella varastoinnin takia vähemmän kuin kesäisin tai syksyisin. Vihreitä perunoita ei saa syödä, sillä niissä on runsaasti solaniini nimistä myrkkyä, mikä ei pesemällä tai keittämällä lähde minnekään. Perunaa tykkään syödä muun muassa keitettynä, eri tavoin uunissa laiettuna sekä ruokien sekaan valmistettuna. Ja minun ei-niin-salainen paheeni on kylmän keitetyn perunan nauttiminen sellaisenaan tai pienen mausteen tai dipin kera. Peruna on kuningas.


7. PORKKANA
Popsi popsi porkkanaa, rakkautta siihen se vahvistaa. Porkkana on ihanan rouskuvaa, vaan ei kuitenkaan liian kovaa. Se on kivan väristä, ja se on hyvää niin raakana kuin kypsennettynäkin. Se toimii muun muassa paloiteltuna, raastettuna, höyrytettynä, keitettynä, soseutettuna sekä paahdettuna. Sitä on ihana dippailla hummukseen tai muuhun kasvimössödippiin. Hyvin pestynä ja kuorittuna porkkanaa uskaltaa ottaa evääksikin, vaikka sitä joutuisikin säilyttämään tovin jos toisenkin vähän lämpimmämmässä. Jossain vaiheessa söin porkkanaa niin paljon, että ihoni alkoi muuttua vähän turhankin oranssiksi. Nykyään porkkanaa kuluu kohtuullisemmin.

8. NYHTÖKAURA
Kun kuulin vuonna 2015, että kotimainen kasviproteiinivalmiste kaurasta oli kehitteillä, en olisi malttanut pysyä nahoissani. Ja kun sitten keväällä 2016 sain ensimmäiset maistiaiset Gold&Green Foodsin keksinnöstä, olin myyty. Kyllä, minä olen kuulunut niihin ihmisiin, jotka ovat kytänneet Nyhtökauratutkan Facebook-ryhmässä nyhtökauran toimitusaikoja sekä -paikkoja. Olen myös röyhkeästi jäänyt kotiin nukkumaan, kun olen lähettänyt poikaystäväni lauantaiaamuna Prismaan heti aukeamisaikana nyhtämään tätä kultaista kauraa kaupan hyllyltä. Olen myös iloinnut, kun olen kuullut tuotantomäärien kasvavan, jolloin tiedän saavani tuotetta entistäkin useammin ja entistäkin helpommin, kuhan maltan odottaa. Nyhtökaura nude, tai kumpi vain maustetuista versioista, on parasta siltään. Olen syönyt sitä kylmänä suoraan rasiasta tai tarjoillut sen lämmittämisen jälkeen. Mutta onhan se kieltämättä mahtavaa myös ruokien seassa. Ja olen minä ravintoloissakin käynyt nyhtökaura-annoksia maistelemassa.

9. PAVUT
Anteeksi, tykkään monista pavuista, enkä taaskaan pystynyt määrittelemään lempi papuani, Käytän paljon papusekoituksia, joten tuskin on ihme, etten kykene sieltä sitä parhainta papulajiketta erottelemaan. Eri ruokien kanssa sopivat erilaiset pavut, kuten härkäpavut salaateissa, kidneypavut tulisissa tomaattikastikkeissa, mustapavut riisiruokien seassa ja isot valkoiset pavut välimerellisissä tunnelmissa. Pavut maistuvat keitettyinä myös ihan sellaisinaan ja niitä onkin ihana napostella. 

10. OMENAT
Omeniin minulla on varsinainen viha-rakkaussuhde. Olin jossain vaiheessa omenapannassa, sillä ärtyneensuolenoireyhtymääni ei auttanut useita kertoja päivän aikana nautitut omena-annokset, vieläpä päivittäin. Lisäksi liian happamat omenat saavat hampaani erittäin ilkeiksi, jolloin hampaiden vihlonta voi jatkua muutaman päivänkin happaman omenayksilön syömisen jälkeen. Vaan omenat ovat silti ihanan raikkaita ja rouskuvia (nämäkin rouskuvat!), Omenia on lisäksi niin montaa eri lajiketta, ja kaikki maistuvat erilaisilta. Ja kotimaiset omenat ne syksyn tullen vasta ihania onkin. Ja omena-kanelipuuro tietysti maistuu, kuin myös omenat ja kaneli soija- tai kaurajogurtin kanssa. 


Sain kuin sainkin ruoka-aineta listalleni. Ja kyllä, järjestys on enempi suuntaa-antava kuin absoluuttinen, ja lista edustaakin tämän hetkisiä mieltymyksiäni. 
Tässä vaiheessa pää lyö kuitenkin tyhjää. Unohdinko jonkin ruoan? Onko ne kymmeen huippuruoka-ainetta oikeasti nämä? Ehkei sillä ole niin väliä, sillä näitä minä syön usein ja näistä minä nautin joka kerta, kun niitä suuhuni pistän.